Dean Winchester
2 posters
Sivu 1 / 1
Dean Winchester
Keskustelua sarjan toisesta päähenkilöstä, Dean Winchesteristä. Dean on vanhempi veli, joka suojelee Samia kaikelta pahalta. Hän on aina lapsesta asti seurannut isänsä jalanjälkiä, mutta kausien myötä hän on jopa haukkunut isäänsä, mutta on myös puolustellut häntä. John Winchester onkin yksi syy siihen, miksi Deanista tuli näin hyvä metsästäjä.
Deanilla on kaksi tärkeää asiaa: Sam ja hänen autonsa Impala Chevrolet vuosimallia -67. Sam on aina ollut Deanille rakas veli. Heillä on omat riitansa, mutta Dean tekee kaikkensa, suojellakseen ja pelastaakseen Samin. Hän jopa menee
Impala on taas Deanille tärkein esine, jonka hän omistaa. Jos totta puhutaan, niin onhan se kyllä upea auto! Kelpaisi kyllä minullekin. Vaikka auto olisi ties kuinka mäsänä, Dean on aina korjannut sen.
Dean osaa olla hyvinkin aggressiivinen. Se on huomattu esim. niissä tilanteissa kun Dean on
Mutta ei Dean todellakaan aina ole aggressiivinen. Hän on myös hyvin tunteellinen ja suurin aggrressiivisuus johtuu siitä, ettei Dean paljasta tunteitaan juuri ollenkaan. Hän ei puhu tunteistaan edes Samille, ainakaan heti. Pienen painostuksen jälkeen hän yleensä avautuu veljelleen.
Dean Winchesterin suosikkiruokana tunnetaan pekonihampurilaiset, ja suosikkijuoma taitaa olla olut, tai jokin vastaava. Hän käyttää yleensä nahkatakkia ja hänen musiikkimakunsa on rockia tai heviä. Hänellä on laatikollinen kasetteja, joidenka seasta löytyy esim. AC/DC:tä. Dean hyräilee myös Phantom Traveler jaksossa Metallicaa, ja hän on laulanut myös erästä Bon Jovin kappaletta.
Millaisia ajatuksia tämä herra herättäneen teissä?

- Spoiler:
- Helvettiin

- vetänyt Samia turpaan

Vs: Dean Winchester
Dean on ehdottomasti mun lempi hahmo koko sarjassa ja Deanin auto ja musiikkimaku on molemmat mahtavia.
Gingerbatch- Aloittelija
- Viestien lukumäärä : 6
Join date : 06.07.2013
Ikä : 34
Paikkakunta : Seinäjoki
Vs: Dean Winchester
^ Sama täällä. Myös Deanin huumorintaju on todella hyvä ja sen jutuille saa useastikin nauraa
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa